HETKIÄ PAHANIEMEN HISTORIASTA Maria Kostiander

Pahaniemen alueen historian kokoaminen sai alkunsa Kiinteistö Oy
Jyrkkälänpolun toimesta. Alkuperäisenä ajatuksena oli oman asuinalueen
historian tutuksi tekeminen jyrkkäläläisille. Koska Jyrkkälän asuinalue
on lähihistorian synnyttämää, siirryttiin tarkastelemaan koko
Pahaniemen aluetta, joka edellisen lisäksi käsittää Härkämäen ja
Vienolan läntisessä Turussa.

Vielä pitkälle 1900-lukua Pahaniemi kuului Raisioon, josta se siirtyi
kuuluvaksi Turun kaupunkiin kahdessa vaiheessa: osia Pahaniemestä
siirrettiin vuonna 1931 Turun sataman tarpeisiin ja loput vuonna 1949
Turun kaupungin maa-alan laajentamiseksi. Historiallisen yhteytensä
vuoksi Pahaniemen historiaa on käsiteltävä lähelle meidän päiväämme
osana Raision historiaa.

PAHANIEMI ESIHISTORIASTA KIRJOITETTUUN HISTORIAAN

Merestä osaksi rannikkoa
Varsinais-Suomen ja Turun seudun rannikko näyttää tänään varsin
erilaiselta, kuin mitä samat alueet olivat esi-his-toriallisella ajalla
- maankohoaminen on muokannut rantaviivaa vuosituhansien saatossa.
Turun seudun alavat osat ovat tulleet suhteellisen myöhään
asutettaviksi. Noin viisi tuhatta vuotta sitten alueella oli vain
muutamia saaria; nämä paikat näemme nyt alueen korkeimpina
pinnan-muotoina. Esihistoriallisen ajan päättyessä 1100-luvulla jKr.,
yhtenä osana Turun seutua, Pahaniemen alue alkoi vähitellen näyttää
hahmotelmaa nykyisestä muodostaan. Silti vielä tuolloinkin mm. sen
läntisellä puolella oli merenlahdelma, joka nykyään on kaventunut
Raisionjokena tunnetuksi vesistöksi.

Ihmisen liikkeistä Pahaniemen alueella esihistoriallisella ajalla
kertoo pronssinen olkakirves, joka on löydetty vuonna 1947
kadunrakennustöiden yhteydessä sataman pohjois-puolelta. Löytö on
ajoitettu pronssikauteen n. 1300-luvulle eKr. ja yksittäislöytönä se on
mahdollisesti ollut uhrilahja jumalille. Silti kirveen kuulumista
hautaesineistöön ei ole täysin poissuljettu. Pronssikaudella haudat
muuttuivat maassamme skandinaaviseen tapaan näkyviksi rakennelmiksi
rannikon ja saariston korkeille paikoille.

Varakas vainaja saattoi saada mukaansa pronssisen esineen, jotka
yleensä olivat miehille kuuluneita aseita tai esineitä. Pahaniemestä
löytynyt olkakirves sopisi siten tähän yhteyteen. Mahdollisesti
haudoilla oli yhteiskunnallista merkitystä
Monissa kylissä taloilla oli vanhan tavan mukaan ulkopeltoja, jotka
sijaitsivat talon läheisyydessä tai olivat sarkajaon jälkeistä
raivaustoimintaa. Jakokunnan yhteismaata kiellettiin ottamasta
yksityiskäyttöön, mutta siitä huolimatta jakokuntien yhteismetsissä oli
talollisten omia peltotilkkuja.

Kuten muuallakin pitäjässä, myös pahaniemeläinen todennäköisesti
viljeli tärkeimpänä ruista, sitten ohraa, kauraa ja papuja, jotka
olivat verotettavia. Lisäksi kasvatettiin naurista, kaalia, humalaa,
pellavaa ja hamppua. Aulis Oja on aiemmin mainittujen asiakirjojen sekä
rälssitalomaa-kirjojen pohjalta selvittänyt 1500-luvun puolivälin
kylien ja talojen vuotuisia kylvömääriä. Näistä tiedoista selviää, että
Pahaniemen kylä kylvi yli pitäjän keskiarvon.

Oja on arvioinut Raision pitäjän talojen keskimääräisen peltoalan
olleen neljän ja kuuden hehtaarin tietämissä. Havainnollistamiseksi
kuriositeettina tässä voi mainita, että näillä tiedoin keskimääräinen
peltoala taloa kohti oli suurimmillaan nykyisen Jyrkkälän asuinalueen
kokoinen alue. Kohti 1500-luvun loppua peltoala tiettävästi vähitellen
laski johtuen Venäjän sodan aikana alkaneesta taantumasta.

Pahaniemeläisten vain vähäinen oma karja
Aulis Oja on lähtenyt hahmottamaan Raision karjataloutta vuonna 1571
laaditun hopeaveroluettelon kautta, johon on kirjattuna pitäjän
itsenäisten, omistajan itsensä viljelemien talojen kotieläinmäärät.
Ylistalolla on tuona aikana ollut hevosia ja härkiä kumpaakin yksi, kun
taas koko pitäjän keskiarvot olivat hevosten kohdalla 1,4 ja härkien
osalta 2,5. Lehmiä Ylistalolla on ollut kolme ja lampaita neljä
kappaletta. Koko pitäjän keskiarvot olivat 4,7 ja 8,4. Hiehoja/mulleja
oli kirjattu yksi, kun keskiarvo pitäjässä oli 4,9. Vuohia ja sikoja ei
ollut lainkaan, kun niitä pitäjän keskiarvon mukaan oli taloissa 0,5 ja
2,3. Alistalossa eläimiä oli vielä vähemmän: Yksi lehmä ja samoin
hiehoja/mulleja yksi.

Samaiset hopeaveroluettelot kertovat myös lampuotien omistamien
kotieläinten määrän. Näiden mukaan Pahaniemen Keskitalolla oli
ainoastaan mulleja/hiehoja yksi kappale, ei muita eläimiä. Tämä on
huomattavasti vähäisempi kotieläinmäärä, kuin muilla lampuotitaloilla.
Kaikkiaan Raision lampuotitalot omistivat kotieläimiä lukumäärällisesti
lähes yhtä paljon kuin itsenäiset talot. Hopeaveroluetteloissa ei ole
kirjattuna ns.inventaarioeläimiä eli niitä kotieläimiä, jotka talon
omistaja oli vuokraa vastaan antanut talon maita viljelleen lampuodin
käyttöön.

Todennäköisesti myös Pahaniemen Keskitalo oli saanut vuokraisännältään
Turun Pyhänhengenhuoneelta kotieläimiä tilan yhteydessä. Ojan mukaan
saataessa tiedot myös näistä inventaarioeläimistä nousisivat
lampuotitalojen kotieläin-määrät todennäköisesti korkeammiksi kuin
itsenäisten talojen.
Edellä huomattiin Pahaniemen talojen hopeaveroluetteloiden puitteissa
olevat eläinmäärät aina vähäisemmiksi, kuin koko pitäjästä lasketut
keskiarvot. Seikka on mielenkiintoinen tarkasteltuamme aiemmin kylien
ja talojen kylvömääriä. Lounais-Suomessa härkiä on käytetty vetojuhtina
varhaiselta keskiajalta lähtien ja Raisio on ollut tyypillinen
härkäpitäjä, jossa härkien määrä oli yleensä suhteessa talon
kylvömäärään. Pahaniemen osalta tämä ei näytä pitäneen paikkaansa.
Mäntylän mukaan naapureiden kesken saatettiin toimia yhteistyössä,
jolloin vetohärkiä lainattiin korvausta vastaan vetoparien
aikaansaamiseksi.

On siis mahdollista, että Keskitalolla oli inventaarioeläimenä useampi
härkä, joita Ylistalo ja Alistalo saivat käyttöönsä. Kotieläinten
vuokraaminen eli ns. ruokolle antaminen oli ikivanha ja yleinen tapa.
Pahaniemeläisten tekemistä vuokrasopimuksista on säilynyt tietoja
viranomaislähteissä. Turkulainen Klemetti oli vuokrannut hiehonsa
Pahaniemeen ja asiaa selviteltiin kihlakunnanoikeudessa, sillä
Pahaniemen Olli ei kyennytkään palauttamaan eläintä sen kadottua
metsään. Mahdollisesti pahaniemeläisille oli tavallista vuokrata karjaa
kulloisenkin tarpeen mukaan.

Pahaniemeläisten useat niittyomistukset ja metsätalous
Käytössämme olevat lähteet kertovat vain vähän keskiajalla ja
1500-luvulla alueella harjoitetusta niitty- ja metsä-taloudesta.
Keskiajan niityt oli jaettu talojen yksityiskäyttöön joko vanhaa
lohkojakoa tai myöhempää sarkajakoa noudattaen. Näin ollen
talonomistajat saattoivat lahjoittaa, myydä tai pantata talonsa
niittyosuuksia irtaimen omaisuuden tavoin. Aiemmassa tutkimuksessa
raisiolaisten niitty-omistuksista on keskitytty ns. ulkoniittyihin
kotiniittyjen sijaan niiden luonteenomaisuuden sekä kattavamman
lähdeaineiston takia. Nämä ulkoniityt sijaitsivat paikkakunnan omissa
ns. niittyjakokunnissa, kuten myös vieraissa pitäjissä.

Niittyjakokunnat olivat jakokunnan rajojen ulkopuolella olleita
yhtenäisiä niittyalueita, jotka muodostuivat useille taloille
kuuluneista niityistä. Raisiossa näitä todetaan olleen erikoisen
runsaasti. Pahaniemen talonpojilla oli osuuksia Lietsalan
niittyjakokunnassa. Asiakirjat kertovat Pahaniemen talollisten
lunastaneen 12 taalarilla Vedenvuotaman niityn ja jakaneen sen sitten
keskenään sarkoihin.

Toinen ulkoniittyryhmä koostui niityistä naapuripitäjissä. Maskun
pitäjänmetsässä tiedetään 1600- ja 1700-luvuilla olleen myös Pahaniemen
Huntvuori. Samoin Ruskon Lähteenmäessä - lähellä Haunisia - sijaitsi
Pahaniemen talojen omistama Suoviston niitty. Ruskon Munittulan
alueella oli 1700-luvulla Pahaniemen Ojanperä sekä samaisen pitäjän
Liukolassa Pahaniemen taloilla oli 1700-luvulla Rautu niminen niitty.
Vastaavasti naapuripitäjien omistukset Raision jakokuntien alueilla
olivat jääneet yhteen niittyyn, joka oli Maarian Pitkämäen niitty
Pahaniemen pellon laidassa.

Monet pienet niittyomistukset voivat kertoa niiden tärkeydestä
raisiolaisten taloudessa. Aulis Oja on arvellut, ettei tuotto mennyt
vain omaan käyttöön, vaan niityiltä kerättyä heinää meni myös muualle
myytäväksi. Heinää säästi myös käytäntö, jossa sillä ruokittiin vain
hevosia muiden kotieläinten, kuten härkien sekä pienemmän karjan,
saadessa olkea, meriheinää ja lehdeksiä.

Aina 1700-luvun lopun isojakoon asti metsien omistus oli
yhteisomistusta. Talon oli siis mahdotonta myydä tai muutoin luovuttaa
osuuttaan metsiin, ilman, että luopui koko talosta. Valtaosa Raision
pitäjän alueiden metsistä oli eri jakokuntien yhteismetsiä ja loput
pitäjän alueen metsät olivat joko jonkin kylän ulkometsäpalstoja tai
koko pitäjän yhteistä maata. Jakokunnan metsää saivat kaikki jakokunnan
talolliset vapaasti käyttää. Vaikka metsämaan omistus oli koko
jakokunnan yhteistä isojakoon saakka tuli 1600-luvulla tavaksi jakaa
yhteismetsän käyttö sarkajaon omaisesti.

Mälikkälän ja siten myös Pahaniemen osalta metsien sarkajako
toimitettiin vuonna 1625 veroäyrilukujen mukaisesti. Todennäköisesti jo
tätä aiemmin oli suoritettu jonkinlaisia jakoja, sillä Raision
kihlakunnan sakkoluettelo vuodelta 1568 kertoo Pahaniemen Ylistalon
isännän saaneen sakot hänen haettuaan puutavaraa ilman lupaa Turun
Pyhänhengenhuoneen Pahaniemen Keskitalon maalta. Todennäköisesti
metsäntuotteita on mennyt myös myyntiin. Toinen tapa saada tuottoa
metsästä on ollut myös niiden vuokraaminen Turun porvareiden
karjalaitumiksi

Vähäisetkin kalavedet olivat tärkeitä
Raision pitäjässä kalastuksella oli keskeinen asema maatalouden
rinnalla ja jo varhain keskiajalla tärkeimpiä pyyntialueita eli
rantavesiä koskivat monet säädökset. Suomuskalanpyynti oli varattu vain
rantajakokuntien talollisille oman jakokuntansa rantamailla.
Silakanpyyntiin saivat lähteä kaikki rannikkopitäjäläiset tiettyinä
viikon-päivinä metsärantojen edustoille. Näin rantamaita omistavilla
oli silakanpyynnin osalta yksinoikeus pelto- ja niittyrantoihin sekä
tiettyinä päivinä myös metsärantoihin.

Tämä koski niin ikään pahaniemeläisiä rantamaiden omistajina. Näitä
säädöksiä rikottiin tavantakaa ja riitojen ratkominen paikanpäällä sekä
myöhemmin oikeudessa oli tavallista. Useat säädökset ja niiden
rikkomukset kertovatkin ehkä niukassa lähteistössä selkeimmin
kalastuksen ja kalavesien tärkeydestä tuona aikana.

Aikaisemmassa tutkimuksessa pahaniemeläisten kalastuk-sesta on tietoja
vain jokikalastuksen osalta. Tiedot raisiolaisesta jokikalastuksesta
liittyvät Pahaniemen vaiheisiin niiden koskiessa mm. Kuninkaanojaa sekä
Raisionjokea. Kuninkaanojan eli Pahaniemen ojan alajuoksun
kalastus-oikeus kuului Turun linnalle, joka myönsi lupia erikseen
talonpojille. Luvattomasta kalastuksesta sakotettiin, kuten kävi vuonna
1464 Pahaniemen Juhalle ja Pentille. Paha-niemen länsipuolella
virtaavan Raisionjoen kalastuksesta puhutaan lähteissä ensimmäisen
kerran 1625. Joen alajuoksun kerrotaan olleen niin täynnä pitäjäläisten
katiskoja ja verkkoja, että ruuhilla kulkeminen oli käynyt
mahdottomaksi, vaikka osa joesta sen syvimmältä kohdalta olikin laissa
määrätty avoimeksi

YRITYSTOIMINTAA PAHANIEMESSÄ 1900-LUVULLA

Veneveistämö
Pahaniemeen 1900-luvun alussa perustettu I. Jalosen veneveistämö oli
yksi ensimmäisistä Raision puutyöalan yrityksistä. Veneveistämö myytiin
vuonna 1916 J. H. Salmelle ja häneltä veneveistämö siirtyi taas
edelleen Axel Rostedtille.
Alex Rostedt työskenteli veistämöllä neljän poikansa kanssa. Veneiden
suunnittelusta vastasi insinööri Zake Westin, joka työskenteli Turun
paattivarvissa.

Kevään kiireaikoina palkattiin useampia maalareita ja puuseppiä. Uudet
veneet valmistuivat veneverstaalla, jossa koneiden käyttö oli vähäistä.
Puuveneiden rakennus oli käsityötä ja vaati parhaita puuseppiä.
Telakalla tarvittiin paja mm.ahjoineen ja sepän työkaluineen; täällä
valmistettiin veneiden rautaiset tukikaaret ja kölit. Veistämötoiminnan
oheen kuului lisäksi veneiden talvisäilytystä ja kunnostusta.
Talvisäilytystä varten oli venesuuli verstaan yhteydessä.

Vuoteen 1940 veistämöllä rakennettiin lähinnä kilpakuttereita. Sodan
aikana veistämöllä valmistettiin syöksyveneitä, ahkioita ja kuormarekiä
armeijan tarpeisiin. Vuodesta 1946 vuoteen 1963 telakka suoritti
konepajatöitä W.Rostedtin varustamolle. Nyt veistämö on jo lopettanut
toimintansa.

Pahaniemen "rautainen leipäpuu"
Toisen maailmansodan aikana maamme raudantuotannon kapasiteetti
osoittautui riittämättömäksi sodanaikaisen Suomen puolustusteollisuuden
tarpeisiin nähden. Vuonna 1941 valtion teollistamiskomitea pyysi
vuorineuvos Berndt Grönblomia tutkimaan mahdollisuuksia koksimasuunissa
tapahtuvan harkkoraudan tuotantoon. Uuden rautatehtaan paikaksi
valikoitui Turku, sillä raaka-ainemalmin tuonti Ruotsista edellytti
sijaintia rannikolla.

Oy Vuoksenniska Ab käynnisti rakennustyöt nopealla tahdilla Turun
Pahaniemessä ja tuotanto päästiin aloittamaan syksyllä 1943. Tehdasta
rakennettiin pula-ajan oloissa, jolloin rakennustarvikkeiden ja
työvoiman sekä tehtaaseen sijoitettavien koneiden ja laitteiden saanti
oli vaikeaa.

Masuuni uudistettiin vuonna 1965, jolloin harkkoraudan vuotuinen
tuotantokapasiteetti kasvoi 70 000 tonnista 225000
tonniin. Samalla tehtaan höyrykattilalaitos uusittiin, joka mahdollisti
sähköntuotannon yli tehtaan omien tarpeiden.

Vuoden 1965 uudistuksien jälkeen Turun Rautatehdas kattoi kotimaisten
valimoiden raudantarpeen, jonka jälkeen vielä yli puolet sen
tuotannosta meni vientiin. 1950- ja 1960-lukujen aikana tehtaan
henkilökunnan määrä oli 300 henkilön tuntumassa. Myöhemmin tehdas
siirtyi Ovako Oy:n omistukseen. Turun Rautatehtaan tuotanto kääntyi
1970-luvun loppupuolella pysyvästi kannattamattomaksi ja toiminta
jouduttiin lopettamaan. Nyttemmin rakennukset on jo purettu.

PAHANIEMEN NIMISTÖN VAIHEITA

Lähteet eivät kerro Pahaniemen kylän nimen taustoja. Ainoastaan
tiedossa on, että kylä on alun perin tunnettu nimellä Pahalanniemi,
josta se on lyhentynyt asiakirjoissa vuosien 1400 ja 1540 välisenä
aikana Pahaniemeksi.

Pahaniemen kaupunginosan nimistöä lähdin selvittämään Turun kaupungin
nimistötoimikunnan asiakirjojen kautta. Jyrkkälän alueen nykyiset
nimet: Jyrkkälänrinne, Opintie, Välipolku, Oppilaanpolku,
Vesimyllyntie, Jyrkkälänaukio ja Suikkilantie on vahvistettu vuonna
1971 asuntoalueen asemakaavan muutoksen yhteydessä. Osa nimistä on
koulunkäyntiin liittyviä alueelle sijoitetusta koulutontista johtuen.

Idea nimelle Vesimyllyntie on lähtöisin historianvaiheista.
Mahdollisesti tällä on viitattu ns.linnanmyllyyn, joka on sijainnut
Raisionjoen Ihalankoskessa eli nykyisessä Huhkonkoskessa. Varmin vanha
tieto myllystä on vuodelta 1463, mutta mahdollisesti myllyyn viitataan
jo eräissä vuodelta 1405 olevissa lähteissä. Myllyssä jauhatettiin
latokartanoiden sekä paikkakuntalaisten viljaa, mutta myös linnaan
kertynyt verovilja. Tämän ratasmyllyn viereen rakennettiin myöhemmin
pienempi jalkamylly.

Mylläreinä linnanmyllyllä toimivat Ihalan talolliset ja myöhemmin
palkattiin päätoiminen mylläri, joka asui kosken läheisyyteen
rakennetussa myllärintorpassa. Tämän lisäksi Raisionjoessa on ollut
mylly Mälikkälän tiluksilla, mutta sen tarkempi sijainti on ollut
Raisionjokeen laskeneessa ojassa. Pahaniemen kylällä on ollut myös oma
myllynsä, mutta tämä on sijainnut Kuninkaanojassa eli Pahaniemen
ojassa.

PAHANIEMEN LÄHIALUEET TUTUKSI

Mälikkälän kartano
Mälikkälän kartano perustettiin nykyiselle paikalleen 1860-luvulla
yhdistämällä kylän neljä taloa. Talot olivat Jonkkilan, Junnilan,
Mattilan ja Kankareen rälssitalot. Nämä tilat olivat siirtyneet
1550-luvulta lähtien yksi toisensa jälkeen Pernon kartanon omistajille.
Artukaisten lampuotitaloina ne olivat vuosina 1780-1861. Vielä vuoden
1780 isojakokartassa tilan rakennukset ovat sijainneet Raisionjoen
varressa.

Mälikkälän kartanon päärakennus paloi vuonna 1920. Samoin kävi vuonna
1921 Alex Nyströmin suunnittelemalle uudelle päärakennukselle. Nykyinen
päärakennus on vuodelta 1922 ja sekin Nyströmin käsialaa. Samassa
pihassa on luonnon-kivestä muurattu navetta vuodelta 1865, jota on
vuosien saatossa muuteltu vastaamaan kulloisiakin käyttötarpeita.

Artukaisten lentokenttä
Turussa ryhdyttiin pohtimaan lentoliikenteen aloittamista perustamalla
vuonna 1925 komitea, joka tutki kaupungin mahdollisuuksia posti-,
henkilö- ja tavaraliikenteen osalta.

Turun ollessa meren äärellä sopivalla etäisyydellä Tukholmasta, sen
uskottiin voivan kehittyä maamme lentoliikenteen keskukseksi.

Samaan aikaan, vuonna 1923 perustettu kotimainen lentoyhtiö, Aero Oy
ilmoitti halukkuudestaan välilaskuihin Turussa Helsingin - Tukholman
lentolinjallaan. Toimiin ryhdyttiin syyskuussa 1926 lentolaiturin
rakentamisella Ruissaloon. Vesitasoliikenne Turun kautta pääsi alkamaan
seuraavana vuonna. Vuonna 1931 myös ruotsalainen Aerotransport Ab otti
Turun välietapikseen lentäessään Helsingin ja Tukholman väliä. Tässä
vaiheessa lentoliikenne toimi lähinnä vain kesäkuukausina jäiden
vuoksi.

Ympärivuotista lentoliikennettä varten maalentokenttiä alettiin
valmistella 1930-luvulla eri puolilla Suomea. Turussa Ruissalon
maakenttä suunnitelmista luovuttiin, sillä alueen maapohja olisi
edellyttänyt huomattavia rakennus-kustannuksia. Uusi sijoituspaikka
löytyi Artukaisten kartanon mailta. Lentokenttä valmistui vuonna 1935,
kuten myös lähtö- sekä tuloasemana toimiva matkailukioski Turun
Kauppatorille.

Silloinen kaupunginjohtaja Hällfors ymmärsi tapahtuman markkina-arvon
kaupungille ja maan ensimmäisen ja silloin maailman pohjoisimman
siviililento-kentän vihkitilaisuudesta muodostettiin huomattava
tapahtuma. Paikalla olivat presidentti P.E. Svinhufvud, hallituksen
jäseniä ja ulkomaisia valtiovieraita. Lentonäytöstä laskettiin olleen
seuraamassa 30 000 henkeä. Tukholman Bromman sekä Helsingin Malmin
kentän valmistuttua oli Turulla molempiin päivittäiset yhteydet
kaikkina vuodenaikoina.

Turusta ei kuitenkaan tullut maamme lentoliikenteen keskusta.
Maailmansodan alkaessa olosuhteet muuttuivat, mutta talvisodankin
aikana Aero Oy:n koneet kuljettivat Turun ja Tukholman sekä Turun ja
Helsingin välillä matkustajia, postia ja rahtia. Turun osalta
lentoliikenne
palautui sodan jälkimainingeista normaaliksi vuonna 1947. Tulevina
vuosina Turku sai uusia lentoyhteyksiä, mutta vähitellen ulkomainen
lentoliikenne keskittyi Helsinkiin.

Artukaisten kenttä oli jäänyt teknisen kehityksen vaatimusten edessä jo
1940-luvun aikana ahtaaksi ja uuden paikan etsiminen oli nähty
välttämättömäksi. Ruskon lentokenttä valmistui vuonna 1955 jatkamaan
Artukaisten aloittamaa lentoliikennetoimintaa. Artukaisten kenttä jäi
tuolloin urheilukoneiden sekä sairas- ja saaristolentotoiminnan
käyttöön. Tällä hetkellä alueella sijaitsee Turkuhalli ja Turun
Messukeskus.

Muhkurinmäen lehtojensuojelualue
Muhkurinmäen vihreä saareke sijaitsee Pahaniemen kaupunginosan
kyljessä, vain parin kilometrin päässä Turun keskustasta, käsittäen
noin viiden hehtaarin alan. Alue nousi kuivaksi maaksi noin 4000 vuotta
sitten ja nyt sen korkein kohta on noin 26 metriä merenpinnan
yläpuolella. Kohouma on mannerjään liikkeiden muotoilema ja jään
kuluttamat uurteet ovat yhä nähtävissä.

Vuodesta 1924 Muhkurin lehtometsä on kuulunut Metsäntutkimuslaitoksen
hallintaan tutkimus- ja seuranta-alueena. Seuraavana vuonna alue
rauhoitettiin luonnon-suojelualueeksi ja erotettiin muusta ympäristöstä
aitaamalla. Valvoja toimi Muhkurinmäellä vuoteen 1997 asti.

Rauhoitustaan edeltävänä aikana aluetta on käytetty mm. laidunmaana.
Sotien jälkeen Muhkurin lähialueiden maaseutumaisuus alkoi väistyä ja
ympäristö kaavoitettiin mm. omakotitalotonteiksi. Samoin tieverkko on
tullut lähelle lehtometsää: eteläpuolella kulkee Uudenkaupungin rata ja
toisella suunnalla puolestaan Naantalin pikatie. Nykyinen tutkimus ja
seuranta alueella tuottavat tietoa lehtoluonnon säilyttämisen tavoista
muuttuvassa ympäristössä.

Pienestä koostaan huolimatta Muhkuri on monimuotoinen viheralue.
Kasvillisuudeltaan Muhkurinmäki on tammi-voittoinen kalliometsikkö.
Ihminen on toiminnallaan vaikuttanut alueen kasvillisuuteen ja
eläimistöön. Joitakin kasveja ei enää tavata aiempien vuosikymmenten
tavoin ja puolestaan ihmistoiminnasta hyötyviä kasveja on levittäytynyt
alueelle. Esimerkiksi vielä 1970-luvulla alueen läheisyydessä
sijainneella rautatehtaalla oli päästöineen huomattava vaikutus
Muhkurin luontoon.

Verrattaessa Ruissalon lajistoon on useita yhdistäviä tekijöitä,
vaikkakin Muhkurista puuttuvat edelliselle tyypilliset kosteikko- ja
rantalajit. Alueen jäkälälajiston heikkeneminen kuvastaa
ympäristösaasteiden aiheuttamaa vaikutusta. Muhkurin linnustoon
vaikuttavat sen lehtopuusto ja -pensaisto sekä läheinen omakotiasutus.
Ensimmäisen ansiosta alueen paritiheyttä voi verrata Ruissalon
lehtoihin, mutta Ruissalosta poiketen täällä ei vanhojen tammien
puuttuessa ole samanlaisia mahdollisuuksia kololinnuille.

Raisionjokilaakso
Raisionjoki saa alkunsa Vahdon soilta, virraten sitten Ruskon, Raision
ja Turun kautta mereen. Pituutta joella on kolmisen kymmentä
kilometriä, virtausvaihtelut ovat nopeita ja suuria. Maaperän
saviaineksen vuoksi vesi on sameaa. Kuten jo aiemmissa luvuissa on
tullut ilmi, Raisionjokilaakso on asutukseltaan vanhaa aluetta.
Ensimmäiset merkit ovat kivikaudelta ja kulttuurimaisema on saanut
aavistuksen nykyisestä hahmostaan aiempien sarkajakoisten peltojen ja
ryhmäkylien myötä. Nykyään Raisionjoella on arvonsa maisemallisena
kokonaisuutena, mutta myös mm. veden-otossa, kalastuksessa sekä muussa
virkistyskäytössä.

Raisionjokilaaksossa voi erottaa kolme erilaista aluetta: metsäisiä
kallioselänteitä, viljelys sekä asutusvyöhyke ja savikoilta kohoavat
kumpareet. Joen yläjuoksu on säilynyt luonnonoloiltaan parhaiten
paikoin korpimaisine metsineen. Hintsankosken alue on rehevä antaen
suoja- ja lisääntymis-alueen eläimille. Alue tunnetaan erityisesti
lintujen levähdys-paikkana. Alajuoksu on kulttuurialuetta, jossa
viljely ulottuu lähelle jokea.

kiinnitettäessä sukua tiettyihin maa-alueisiin ja pyyntivesiin. Varmaa
on, että löytö on erityinen, sillä Turun seudulta ja koko maasta on
pronssikautisia metalliesineitä löydetty suhteellisesti vain vähän.
Metallin suhteen maassa oltiin täysin niukan tuonnin varassa ja maan
länsiosiin se saapui skandinaavisesta kulttuuripiiristä.

Pahaniemen kylän synty osana Raision pitäjää
Ensimmäiset Varsinais-Suomen paikkakuntia koskevat asiakirjat ovat
1200- ja 1300-luvuilta. Turun seudun ensimmäisten nimettyjen pitäjien
joukossa on myös Raisio. Vuonna 1292 annetussa testamentissa se
mainitaan erään papin kotipaikkana, mikä kertoo pitäjän olemassaolosta
järjestäytyneenä seurakuntana. Maininnat yksittäisistä Raision kylistä
alkavat seuraavalta vuosisadalta.

Raision muinaispitäjä oli muuttunut Raision kirkkopitäjäksi 1100- ja
1200-lukujen kuluessa. Tuona aikana ikivanha kansanusko väistyi
tapoineen vähitellen kristinuskon tieltä. Kirkkopitäjän jäseninä
raisiolaiset alkoivat maksaa veroja kirkolle sekä osallistuivat
tekemällään työllä kirkon omis-tusten ylläpitoon.

Viimeistään 1200-luvun aikana Ruotsin kruunu alkoi kantaa Suomesta
veroa. Talonpoikien velvollisuudeksi tuli myös kyytien ja majoitusten
järjestäminen kruunun edustajille sekä päivätöiden suorittaminen
kruunun tiluksilla. Itse-näi-sestä talonpojasta tuli siis ensin kirkon
verotalonpoika ja sittemmin mitä enimmässä määrin kruunun
verotalonpoika. Jos talonpoika menetti näin jotain itsenäisestä
asemastaan, niin etuuksia esivalta toi vahvistaessaan yleistä
turvallisuutta.

Maan tultua kristityksi ryöstöretket lännestä hiipuivat ja idästä
tulevaa uhkaa vastaan kyettiin aiempaa paremmin puolustautumaan. Tämä
taas edisti asutuksen kasvua ja myös Raision pitäjän alueella syntyi
uusia kyliä etenkin merenranta-maille, jossa alavat savimaat tarjosivat
hedelmällisen viljelysmaan vahvistaen peltoviljelyksen ja karjatalouden
osuutta elinkeinojen joukossa.

Tultaessa 1540-luvulle Raisiossa voidaan varmasti sanoa olleen 39 kylää
- näiden kylien joukossa oli myös Pahaniemi Kuninkaanojan
länsirannalla. Aulis Ojan mukaan kaikki nämä kylät ovat olleet olemassa
jo 1200-luvun lopulla, mutta samalla hän huomauttaa, etteivät kaikki
voineet olla vielä kovinkaan vanhoja - osa oli sellaisilla alueilla,
jotka vielä vähän aiemmin olivat olleet veden peitossa. Vielä
1100-luvulla Raisionjoen laskupaikka oli Ihalan korkeudella ja
Pahaniemen kylän tulevat viljelysmaat eivät olleet vielä nousseet
kuivaksi maaksi.

Aina 1700-luvulla suoritettuun isojakoon saakka maan länsiosien pitäjät
olivat jaettuina maanomistuksellisesti ns. jakokuntiin. Pahaniemen kylä
kuului Mälikkälän jakokuntaan.

Mälikkälä oli yksi Raision pitäjän vanhimmista ja suurim-mista kylistä.
Sen kasvaessa ajan mittaan kylä hajosi muodostaen lisäksi Pahaniemen
tytärkylän, joka ei kuitenkaan täysin irtaantunut kantakylästään.
Yhdessä Mälikkälä ja Pahaniemi muodostivat oman jakokuntansa pitäjän
muiden jakokuntien joukossa.

Kirjallisissa lähteissä Pahaniemen kylä mainitaan ensim-mäisen kerran
nimeltä vuonna 1405. Aulis Oja on ajatellut varovasti arvioiden
Raisiossa olleen 1500- ja 1600-lukujen taitteessa 500-600 asukasta.
Pitäjän asukkaat kuuluivat pääosin talonpoikaisväestöön, joko
itsenäisinä talollisina tai maata vuokraaviin lampuoteihin; vain pieni
osa kuului säätyläistöön tai tilattomiin.

PAHANIEMEN TALOT

Vuoteen 1540 mennessä Pahaniemen kylässä on ollut kolme taloa: Alistalo
ja Ylistalo, jotka olivat perintönä eteenpäin siirtyviä verotaloja,
sekä Turun Pyhänhengenhuoneen omistama lampuotitalo. Taloista vain
Alistalo ja Ylistalo ovat vielä nykyään olemassa, vaikkakaan eivät enää
alkuperäisinä. Keskitalon häviämisajankohtaa ei tiedetä. Kaikki kolme
näkyvät ainakin vielä vuodelta 1726 olevassa Johan Wettervikin
laatimassa kartassa, josta voi nähdä, että Keskitalo on sijainnut
kahden muun eteläpuolella, Paha-niemenpuiston reunassa.

Alistalo ja Ylistalo
Alistalon isännistä tunnetaan vuosien 1540 ja 1600 väliseltä ajalta
Jaakko Simonpoika, Yrjö Niilonpoika ja Tuomas Jaakonpoika. Ylistaloa
isännöivät samana aikana Martti Laurinpoika, Eerikki Eskonpoika, Matti
Markunpoika ja Heikki Pentinpoika. Tänä aikana talot olivat kruunulle
veroja maksavia itsenäisiä tiloja.

Aulis Ojan selvityksessä 1500-luvun puolivälin varallisuu-desta on
Pahaniemen Alistalo ainakin tuolloin ollut varovaisesti arvioiden
Raision pitäjän arvokkaimpien talojen joukossa. Samalla hän silti
huomauttaa, että tietoja kiinteistöjen raha-arvoista ei ole kaikista
pitäjän rälssi- ja kirkontaloista. Irtaimiston osalta hän näkee
itsenäisten talojen olleen pääsääntöisesti varakkaampia, kuin
lampuotitalojen.

Valtakunnassa vakiintui 1620-luvun lopulla ruotujakolaitos riittävän
sotaväen turvaamiseksi. Tällöin Pahaniemen Alistalon ja Ylistalon oli
yhdessä niin ikään hankittava sotamies, jolle talojen tuli järjestää
palveluksestaan rahallinen korvaus sekä torppa. Sama määräys koski myös
kirkon omistamaa Keskitaloa, joka muodosti oman ruodun kahden
muun eri kylän talon kanssa.

Alistalon ja Ylistalon katsottiin selviävän rasituksesta keskenään.
Jossain määrin edellinen voi puhua kyseisten talojen vakavaraisuudesta,
sillä R.A. Mäntylä toteaa, että ruotuja muodostettaessa punnittiin
talojen läheisen sijainnin lisäksi taloudellista kantokykyä.

Tuona aikana kruunu harjoitti hyvin aktiivista ulkopolitiikkaa
havitellen suurvalta-asemaa ja palkitsi palveluksessaan
kunnostautuneita luovuttaen heille talojen kruununveroja. Alistalon ja
Ylistalonkin kohdalla kruunu luopui verotusoikeudestaan ja ne joutuivat
panttitiloina Torsten Stålhandskelle. Tämän leski Kristina Horn
puolestaan osti tilat vuonna 1647 ja tiloista tuli ostorälssiä.

Tultaessa lähemmäs meidän aikaamme tilat siirtyivät Turun kaupungille.
Vuonna 1935 Pahaniemen alueen omistus siirtyi Oy Vuoksenniska Ab:lle
eli sittemmin Ovakolle, joka rakensi toisen maailman sodan aikana
alueelle rautatehtaan. Yrityksen omistajan rouva Helena Grönblom
(o.s.Aminoff) huolehti edelleen tilanhoitajien avustuksella alueella
harjoitetusta maataloudesta. Vasta vuonna 1986 karjankasvatus alueella
loppui omistuksen siirtyessä jälleen Turun kaupungille.

Nykyään Alistalon kokonaisuudesta on olemassa 1800-luvun lopulla
rakennettu asuinrakennus sekä samalla vuosisadalla valmistunut luhti.
Ajoitus on epävarma, mutta pyöreähköistä luonnonkivistä tynnyriholvattu
kellari on oletettavasti rakennettu viimeistään 1600- luvulla.
Ylistalon nykyinen asuinrakennus on noin vuodelta 1895. Paikalla on
myös 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa valmistunut hevostalli sekä
vuodelta 1913 oleva navetta. Tallin yhteydessä on erillinen huone,
jossa on toiminut suutari. Kellari on niin ikään luonnonkivestä
tynnyriholvattu ja viimeistään 1800-luvulta. Seuraavalla vuosisadalla
paikalle on rakennettu vielä kaksi vajaa, pihatto, sauna, aitta sekä
lato.

Keskitalo
Keskitalon ensimmäinen tunnettu isäntä oli Matti Kaura asiakirjojen
mainitessa hänet vuonna 1512 Turun Pyhänhengenhuoneen lampuotina.
Keskitalo oli kirkon omistuksessa, mutta vuokrattuna sitä viljelevälle,
joka maksoi vuokraansa maataloustuotteina, kuten rukiina, maltaina,
voina ja villoina sekä päivätöinä. Keskiajalla kirkontalot syntyivät
yleensä lahjoitusten kautta. Raisiossa talonpoikien ei tiedetä tehneen
kyseisiä lahjoituksia, vaan tavallisesti talo päätyi kirkolle kauppana,
joko suoraan tai turkulaisen porvarin kautta.

Uskonpuhdistus ja kirkkoreduktio, vuosina 1526-1558, merkitsi muutoksia
kirkollisten laitosten omistuksissa. Myös Raisiossa kyseisten laitosten
omistamia taloja takavarikoitiin valtiolle ja verot siirtyivät kruunun
kannettaviksi. Yhden poikkeuksen Raision pitäjässä muodosti juuri
Pahaniemen Keskitalo, joka säilyi Turun Pyhänhengeen huoneen
omistuksessa. Samainen laitos onnistui hankkimaan vuoteen 1600 mennessä
vielä Pansion Vähätalon ja Vaisaaren Ylhäisen. Aulis Oja kertoo useiden
Raision pitäjän talojen olleen muiden kuin talonpoikien omistuksessa
1600-luvulla. Syynä hän näkee Turun läheisyyden; kaupungin kirkollisten
laitosten sekä seudun kartanonomistajien kannatti sijoittaa pääomiaan
näihin tiloihin.

Pahaniemen Keskitalo määrättiin 1600-luvun alkupuolella yhtenä Turun
Pyhänhengenhuoneen Raision talona ylläpitämään Seilin hospitaalia.
Kustaa II Adolf oli antanut vuonna 1619 määräyksen hospitaalin
perustamisesta saatuaan tiedon spitaalin voimakkaasta leviämisestä
Suomessa. Taudin leviämisen ehkäisemiseksi paikaksi valittiin Seilin
saari Nauvon saaristossa. Tosiasiallisesti saarelle majoitettiin alusta
lähtien myös muita kuin spitaalista kärsineitä potilaita. Sairaala oli
julkinen laitos, jota ylläpidettiin kihlakunnista kannetuilla veroilla
sekä hospitaalitalojen vuotuisilla vuokranmaksuilla.

ELÄMÄÄ 1500-JA 1600-LUKUJEN PAHANIEMESSÄ

Pahaniemessä kylvettiin keskimääräistä enemmän
Peltojen omistus oli lähtökohtaisesti yksityisomistusta - tonttien
läheisyydessä sijainneita aitauksia. Yksityisomistus alkoi 1200- ja
1300-lukujen kuluessa korvautua kruunun verotuksen alkaessa sarkajaolla
ja oli voimassa aina 1700-luvun isojakoon saakka. Hajallaan olevia
peltotilkkuja oli vaikea mitata verotuksen tarpeisiin ja siksi kaikkien
saman kylän talojen pellot yhdistettiin yhdeksi suureksi aitaukseksi.

Tämä jaettiin uudelleen eri talojen kesken sarkoihin niin, että kunkin
talon pelto-osuus ja verotaakka tulivat suhteutetuiksi toisiinsa.
Käytännössä jako toimitettiin käyttäen tankoa mitaten kullekin talolle
sen veroäyriä vastaava tankoluku. Leveän pellon jaossa kukin talo sai
siitä useamman sarkakaistaleen ja näin jokainen talo sai osuutensa niin
paremmasta, kuin huonommastakin peltomaasta. Talonpoikien elämässä tämä
merkitsi tiiviimpää yhteistyötä sillä työt oli tehtävä samalla pellolla
samanaikaisesti ja viljeltävä yhteistuumin samoja lajikkeita.

Aulis Oja on selvittänyt vuodesta 1540 alkavien perintötalo-maakirjojen
ja seuraavalta vuosikymmeneltä alkavien kruunutalomaakirjojen pohjalta
Raision kylien ns.tan-ko-lukuja. Hän on muodostanut luettelon, josta
Pahaniemen Alistalo selviää tankoluvultaan suuremmaksi, kuin Keskitalo
ja Ylistalo. On mahdollista, että näiden maakirjojen ilmoittamien
peltojen lisäksi pahaniemeläisillä oli muitakin peltoja.